Tekstikehys:

Suvanto

SUOMEN VANHUSTEN TURVAKOTIYHDISTYS RY

Suomen vanhusten turvakotiyhdistys ry:n vuotuisen Valontuoja-tunnustuspalkinnon sai tänä vuonna Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja, yhteiskuntatieteen maisteri, sosiaalineuvos Sirkka Merikoski. Valontuoja-palkinto luovutetaan Sirkka Merikoskelle tunnustuksena merkittävästä toiminnasta ikäihmisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisestä.  

 

Valontuoja -tunnustuspalkinto luovutetiin Suomen vanhusten turvakotiyhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaarissa perjantaina 20.8.2010 Kansallissalissa Helsingissä. Palkintoesine on taidetakoja Heikki Suikin tarkoitusta varten suunnittelema rautainen kynttilänjalka, jonka on takonut taidetakoja, seppä Timo Miettinen. Palkinto jaettiin tänä vuonna 15. kerran.

 

 

 

AJANKOHTAISTA

 

Suomessa kampanjapäivää vietettiin Kätketyt äänet -yleisötapahtuman merkeissä Helsingin Espan lavalla.

Lavalla esiintyivät Pirkko Mannola, VSOP-viihdeorkesteri, laulu- ja soitinyhtyeet Ketsurat ja The Swinging Shoemakers ja rock-yhtyeet Rock Revolution ja Martin Fellman band. Tapahtumassa kuultiin myös eri alojen asiantuntijoita ja jaetaan tietoa aiheesta.

Tilaisuuden järjestivät Suomen vanhusten turvakotiyhdistys ry yhdessä Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian, Kirkkohallituksen, poliisin, Suomen perus- ja lähihoitajien liitton, Svenska pensionärsförbundet rf:n ja Vanhustyön keskusliitto ry:n kanssa. Raha-automaattiyhdistys toimi tapahtuman tukijana.

 

Lisätietoa kansainvälisestä kampanjapäivästä International Network for the Prevention of Elder Abuse:

 

http://www.inpea.net/weaad.html

15.6 VIETETTIIN KANSAINVÄLISTÄ IKÄÄNTYNEIDEN VÄKIVALLAN VASTAISTA KAMPANJAPÄIVÄÄ

20 VUOTTA IKÄÄNTYNEISIIN KOHDISTUVAN KALTOINKOHTELUN JA VÄKVIALLAN VASTAISTA TYÖTÄ

 

Ensi- ja turvakotien liitto nosti ikääntyneisiin kohdistuvan perheväkivallan esille 80-luvun lopulla kun vasta perustettuihin turvakoteihin alkoi hakeutua lapsiperheiden lisäksi vanhuksia, jotka olivat kokeneet puolisonsa tai aikuisten lastensa taholta väkivaltaa, taloudellista hyväksikäyttöä tai niiden uhkaa. Ensi- ja turvakotien liitossa ymmärrettiin, että ikääntyneiden hankalien elämäntilanteiden tueksi tarvittiin erityistä osaamista ja asiantuntemusta. Elokuussa 20. päivä vuonna 1990 pidettiin Sosiaaliturvan keskusliiton tiloissa Suomen vanhusten turvakotiyhdistyksen perustamiskokous.

 

Yhdistyksen juhlavuodetta juhlitaan erilaisten tapahtumien muodossa pitkin vuotta. Kutsuseminaarina järjestetty juhlaseminaarin järjestettiin 20.8.2010 Kansallissalissa Helsingissä. Juhlapuheen seminaarissa piti sisäasianministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen. Musiikista vastasi taitelija-laulaja Eino Grön.

 

 

AVOIMET OVAT 15.9.2010

 

Yhdistyksen toimistolla Hitsaajankatu 9 A, 7 krs on Avoimet ovet 15.9.2010 klo 13-17. Tarjolla pientä suolaista ja makeaa.

Lämpimästi tervetuloa!

 

 

VALONTUOJA -TUNNUSTUSPALKINTO 2010

TAMPEREEN ENSI– JA TURVAKOTI RY:N PUHEENJOHTAJA SOSIAALINEUVOS SIRKKA MERIKOSKELLE