Free cookie consent management tool by TermsFeed Policy Generator

Valontuoja-palkinto

Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry jakaa vuosittain Valontuoja-tunnustuspalkinnon yksityiselle henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt vanhusten turvallisuutta ja hyvinvointia.

Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran helmikuussa kynttilänpäivänä 1995. Palkintoesine on taidetakoja Heikki Suikin tarkoitusta varten suunnittelema rautainen kynttilänjalka, jonka on vuodesta 2010 takonut taidetakoja Timo Miettinen.

Valontuoja-tunnustuspalkinnon saaneet

2022

Päivi Topo

Vanhusasiavaltuutettu

Päivi Topo on maamme ensimmäisenä vanhusasiavaltuutettuna puuttunut rohkeasti ja asiantuntevasti vanhustenhuollon epäkohtiin sekä ikäihmisten asemaan Suomessa. Yksi vanhusasiavaltuutetun tärkeimmistä tehtävistä on välittää tietoa päättäjille ja olla mukana ikäihmisiä koskevan lainsäädännön valmistelussa. Topon viesti on ollut, että iäkkäitä tulee kuulla, he eivät saa joutua syrjään. Topon työtä leimaa syvä ymmärrys ja kyky myötäelää heikommassa asemassa olevien ikäihmisten elämää.

Työssäni vanhusasiavaltuutettuna näen keskeisenä tehtävä niiden iäkkäiden äänen ja kokemusten esiin tuomisen, joille se on muutoin vaikeaa. Valontuojapalkinto kannustaa minua viemään eteenpäin vanhusasiavaltuutetun toimintaa iäkkäiden aseman ja oikeuksien puolesta"

Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo kiittää

2021

Mika Salminen

Professori

Vuosina 2020–1995 myönnetyt palkinnot

Vuosi

Palkinnon saaja

2020

Vapaaehtoistyöntekijä Margit Isomäki

2019

Nettirakkaushuijausasiantuntija Tuula Visa

2018

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin

2017

Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja

2016

Heidi Sipiläinen

2015

Helsingin Kaupunki

2014

2013

Toiminnanjohtaja Sirkku Mehtola, Viola – väkivallasta vapaaksi ry

2012

Rikoksentorjuntaneuvosto ja sen sihteeristö Oikeusministeriö

2011

2010

Sosiaalineuvos Sirkka Merikoski

2009

Sosiaalineuvos Kristiina Hehku

2008

Helsingin kaupunginteatterin Kvartetti-näytelmän työryhmä

2007

Yhdistyksen entinen sihteeri, sosiaalityöntekijä Kyllikki Paturi

2006

Tutkija, sosiaalityöntekijä Olaug Juklestad, Oslon yliopisto

2005

Sosiaalineuvos Aira Heinänen

2004

Yhdistyksen entinen puheenjohtaja, YTM Aarno Huhtala

2003

Toiminnanjohtaja Pertti Riihelä, Helsingin Alzheimer -yhdistys

2002

2001

Toiminnanjohtaja Marja-Liisa Kunnas, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto

2000

Professori Sirkka-Liisa Kivelä

1999

Vantterat -vapaaehtoistyön ryhmä, Käpyrinne ry, Helsinki

1998

Professori Kai Kalima

1997

Yhdistyksen ensimmäinen sihteeri, sosiaalityöntekijä Valma Forsander

1996

Professori Irma Kastari

1995

Sosiaalineuvos Sinikka Luja-Penttilä