Blogi Mummonmarkan vartijat -hankkeen hankesuunnittelija Tuiku Valvelta

MUMMONMARKKA KUULUU MUMMOLLE

Oli tavallinen syyskuinen ilta. Päätin lähteä käymään Vantaalla vanhempieni luona. Isä ja äiti olivat poikenneet aiemmin päivällä mummollani, joka oli asustanut jo joitakin vuosia vanhainkodissa. Tullessani kotiin huomasin heti, että jotain oli pielessä. Isä oli ilmeisen suuttunut; äiti taas etäinen.

Istuuduin olohuoneen sohvalle ja pian isäni kertoo, että mummon tililtä on hävinnyt 40 0000 markkaa. Mummolla ei ollut käsitystä, mitä rahoille oli tapahtunut. Mummoni oli saanut kesällä aivoinfarktin ja hänen lähimuisti oli edelleen huono, lähes olematon. Isä kertoi mummon olleen itkuinen. Mummo oli muistellut, että Janne ja Leila olisivat käyneet kylässä edellisellä viikolla ja, että hän oli laittanut nimensä johonkin paperiin, kun sitä oli häneltä pyydetty.

Isä soitti vielä samana iltana veljelleen, Jannelle. Hän kertoi, että olivat yhdessä Leila-siskon kanssa vierailleet äidin luona vanhainkodissa. He olivat pyytäneet äidiltään allekirjoitusta mukanaan olleeseen valtakirjaan, jossa äiti valtuuttaa heidät nostamaan tililtään 40 000 markkaa. Siten, että kumpikin sisaruksista saa 20 000 markkaa. Vastineeksi Janne ja Leila olivat lupautuneet huolehtimaan siitä, että kun joskus äidistä aika jättää, he hoitavat kaikki kulut ja järjestelyt eikä äidin tarvitsisi olla huolissaan näistä asioista. Jannen mielestä asia oli selkeä. Äiti oli allekirjoittanut valtakirjan, rahat oli nostettu ja he olivat lupautuneet vastapalvelukseen, jonka suorittaisivat äidin kuoleman jälkeen. Sopimus oli hänen mielestä pätevä eikä muilla sisaruksilla pitäisi olla tähän nokan koputtamista.

Isäni ja neljä muuta sisarusta eivät hevin nielleet Jannen ja Leilan saalistusta. Mummo oli elänyt niukasti ja säästänyt pienistä tuloistaan. Mummo oli ajatellut, että kaikille lapsille jäisi jotain hänen kuoleman jälkeen. Tämä asia oli myös kaikkien sisarusten tiedossa. Nyt kuitenkin oltiin tilanteessa, jossa Janne ja Leila olivat hyödyntäneet oman äidin huonontunutta terveydentilaa ja saaneet tämän luovuttamaan valtaosan säästöistään heille. Janne oli ostanut vielä samaisella viikolla pienen saaren Saimaalta. Leila kulutti rahat omien sanojensa mukaan elämiseen.

Elettiin 1980-luvun loppua. Olin vastikään valmistunut poliisiksi. Ymmärsin hyvin, että kyseessä oli rikos. Janne ja Leila olivat käyttäneet mummoni alentunutta harkintakykyä törkeästi hyväksi. Mietin, että kyseessä oli yleisen syytteen alainen rikos, josta kuka tahansa voisi tehdä ilmoituksen poliisille. – Siis, vaikka minä! En halunnut kuitenkaan sotkeutua asiaan, vaan katsoin, että olisi isän ja hänen muiden sisarusten asia tehdä asiasta ilmoitus poliisille. En myöskään halunnut olla henkilö, joka tekemällä rikosilmoituksen toimii sisarusten välisen yhteydenpidon katkaisijana. Isääni neuvoin, joko tekemään rikosilmoituksen tai vaihtoehtoisesti ”unohtamaan” koko jutun. En tiedä, miettikö hän poliisin puoleen kääntymistä koskaan vakavissaan, mutta rikosilmoitusta hän ei koskaan tehnyt. Eivätkä myöskään muut sisarukset!

Mummoni suri asiaa pitkään. Oli surullista vain seurata vierestä. Hän itki. Hän itki omaa tyhmyyttään, vaikka siitähän ei ollut lainkaan kyse. Hänet oli petetty. Häntä oli loukattu. Häneltä oli riistetty. Se, että kaikki tämä oli tapahtunut hyödyntäen aivoinfarktin jälkitilaa, oli puistattavaa. Pahinta kuitenkin oli se, että omat lapset olivat tehneet hänelle tämän. Läheiset, joita hän rakasti, olivat huijanneet häntä julmasti.

Paljon aikaa on kulunut noista tapahtumista; kolme vuosikymmentä. Aihe on silti ajankohtainen – ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin johtuen väestön ikääntymisestä Suomessa. Huolimatta siitä, että ikääntyneisiin kohdistuu huomattavasti muuta väestöä vähemmän rikoksia, on jo nähtävissä omaisuusrikoksien voimakasta nousua.

On erittäin harmillista ja vahingollista varsinkin uhrille, että läheissuhteessa tapahtuvista rikoksista vaietaan. Ikääntyneiden kohdallakin puhutaan usein ulkopuolisten tekemistä huijauksista ja petoksista tai pakkomyynnistä, mutta läheissuhteessa tapahtuvat omaisuusrikokset pyrkivät jäämään vaille huomiota. Rikoksen kohteeksi joutuminen aiheuttaa aina turvattomuuden tunteen kasvua. Läheisen tekemänä tekemä kaltoinkohtelu saa uhrin kokemaan usein myös häpeää. Häpeä estää uhria tehokkaasti puhumasta asiasta, jolloin uhri voi jäädä asian kanssa aivan yksin. Häpeä voi liittyä itsesyytöksiin ja epäonnistumisen tunteisiin. Uhri voi syyllistää itseään huonoista kasvatusmenetelmistä, jos oma lapsi on kohdellut häntä taloudellisesti kaltoin. Jos taas puoliso on tekijä, uhri voi kokea epäonnistuneensa parisuhteessa.

Jos vanhus tulee huijatuksi ulkopuolisen taholta, hän saattaa syyttää itseään siitä, että ”meni halpaan”. Mikäli huijatuksi tulleelle nousee tunne, että hän on toiminut asiassa tyhmästi ja, että hänen olisi pitänyt hoksata ”asian oikea laita”, niin on hyvin todennäköistä, ettei hän puhu asiasta kenellekään. Huijatuksi tullut saattaa jäädä syyttämään itseään siitä, ettei ymmärtänyt toisen huijaustarkoitusta ja oli höynäytettävissä.

Kaltoinkohtelulla on monia kielteisiä vaikutuksia ikääntyneelle. Hoidon tarve kasvaa ja psyykkinen kuormittuneisuus lisääntyy. Ikääntynyt saattaa eristäytyä pelätessään asian paljastumista. Jotta muutos tässä saataisiin aikaiseksi, vaikenemisen kulttuuri tulee murtaa. On rohkaistava puhumaan. Mummonmarkan vartijat –hankeen yksi päätavoitteista on tehdä näkyväksi ikääntyneisiin kohdistuva taloudellinen kaltoinkohtelu. Tekemällä ilmiöstä näkyvä avataan mahdollisuus keskusteluun ja lupaan kysyä, onko joku kohdellut tai kohteleeko joku sinua taloudellisesti kaltoin. Hankkeessa on tarkoitus lisätä ikääntyneiden tietoisuutta taloudellisesta kaltoinkohtelusta, sen muodoista ja ennen kaikkea parantaa ikääntyneiden kykyä tunnistaa ja torjua tätä väkivallan muotoa omalla kohdalla sekä lähipiirissä.

Mummonmarkan vartijat -hanke pyrkii murtamaan hiljaisuuden, rikkomaan häpeän tunteen ja nostamaan ikääntyneisiin kohdistuvan taloudellisen kaltoinkohtelun esiin siten, että tietoisuus ilmiöstä leviää ja kynnys puhua asiasta ympärillä oleville ihmisille madaltuu. Tehokkainta rikoksentorjunnan kannalta on estää niitä ennalta siten, että kohderyhmä on mukana torjunnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Mummonmarkan vartijat –hankkeessa halutaan saada ikääntyneiden oma ääni kuuluviin ja saada ikääntyneet itse aktiivisiksi toimijoiksi. Hanke on valtakunnallinen ja kestää kolme vuotta.

Kertomus pohjautuu tositapahtumiin. Kertomusta on muutettu siten, että henkilöt eivät ole tunnistettavissa.

Tuiku Valve