Tagiarkisto: Nollalinja

Suvanto-linja palvelee normaalisti pääsiäisen aikaan ti ja to klo 12-16, lakineuvonta pääsiäisen jälkeisenä keskiviikkona klo 16-18

Puhelin- ja verkkoauttajat palvelevat myös juhlapyhinä

Tiedote.
Julkaistu: 05.04.2017 klo 09:48
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Elämän kriisit eivät katso aikaa. Tästä syystä monet puhelin- ja verkkoauttajat ovat paikalla myös juhlapyhinä, jolloin muut auttajatahot eivät välttämättä ole saatavilla.

”Juhlapyhien aikaan moni kärsii yksinäisyydestä tai läheisten päihteiden käyttö ahdistaa varsinkin lapsia. Läheisensä menettäneelle ensimmäinen juhlapyhä yksin on usein raskasta aikaa. Esimerkiksi näihin aiheisiin haetaan apua ja tukea”, Puhelin- ja verkkoauttamisen eettisten periaatteiden neuvottelukunnan (PuhEet) puheenjohtaja Titi Gävert listaa.

PuhEet takaa puhelin- ja verkkoauttamisen laadun

PuhEet eli Puhelin- ja verkkoauttamisen eettisten periaatteiden neuvottelukunta toimii puhelin- ja verkkoauttamistyön laadun edistäjänä. Neuvottelukunta perustettiin vuonna 1994 puhelinauttamistyötä tekevien järjestöjen ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistyönä.

Nykyisin neuvottelukuntaan kuuluu 18 toimijaa. Mukana olevat tahot tarjoavat laadukasta keskusteluapua ja tukea kriisin, surun, huolten tai ahdistuksen käsittelyyn.

Toimintaa ohjaavat eettiset periaatteet päivitettiin vuoden vaihteessa. Perusarvot ovat anonyymius, yhdenvertaisuus ja yhteydenottajan kunnioitus, luottamuksellisuus, kiireettömyys sekä voittoa tavoittelemattomuus.

Puhelin- ja verkkoauttajat kuuntelevat ja tarjoavat luottamuksellisen ja anonyymin keskustelumahdollisuuden. Päivystäjä kohtaa yhteydenottajan arvostavasti ja ihmisarvoa kunnioittavasti. Yhteydenottaja ja hänen asiansa ovat keskustelun keskiössä. Puhelin- ja verkkoauttaminen on yleishyödyllistä toimintaa, eikä palvelun tarjoaja saa siitä taloudellista hyötyä.

Eettiset periaatteet esitellään uudistuneilla verkkosivuilla www.puheet.net. Samasta osoitteesta löytyvät myös neuvottelukuntaan kuuluvien puhelin- ja verkkoauttamispalvelujen esittelyt.

Lisätietoja:
PuhEet-neuvottelukunnan puheenjohtaja Titi Gävert, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon puhelin- ja verkkoauttamisen palvelut, p. 050 326 4789, titi.gavert@evl.fi

PuhEet-neuvottelukunnassa mukana:
Suomen evankelis-luterilainen kirkko / Kirkon keskusteluapua – Palveleva puhelin
Mannerheimin lastensuojeluliitto / auttavat puhelimet
Suomen Mielenterveysseura / Kriisipuhelin ja Tukinet
EHYT ry / Päihdeneuvonta
HelsinkiMissio
Helsingin ortodoksinen seurakunta
Hengitysliitto / Sisäilmasta sairastuneiden vertaispuhelin
Imetyksen tuki ry
Kehitysvammaliitto
Muistiliitto ry
Naisten Linja
Nuori kirkko ry / Tekstari- ja nettitupu
Raiskauskriisikeskus Tukinainen
Rikosuhripäivystys
Setlementti Tampere / Nollalinja väkivaltaa vastaan auki aina: 0800 05005
Surunauha ry
Syöpäjärjestöt
Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry / Suvanto-linja