Vahvistusta työtiimiimme

Vuh-vuh,

Olen Suvannon uusi toimistokoira Rasmus (viralliselta nimeltäni Goldhassle Erasmo). Olen syntynyt 22.5.2019 ja aloittanut työurani omistajani (Satu) palattua kesälomalta töiden pariin. Olen kultainennoutaja ja hyvin iloinen ja touhukas. Osaan antaa tassua, istua ja tulla luokse pyynnöstä.  Tykkään kaikista ihmisistä, eläimistä, uusista asioista ja aivan erityisesti kengistä sekä tietysti ruuasta. Olen omasta mielestäni myös erinomaisen hyvä jyrsimään tavaroita ja osaan jo riehaantuessani hypätä sohvalle sekä juosta aikamoisen lujaa ympyrää. Töissä en kuitenkaan niin käyttäydy, vaikkakin olen kyllä salaa maistanut monistuspaperilaatikon reunaa sekä hakenut Tiinan huoneesta pallon.

Toimistolla sanovat minua terapiakoiraksi, en tiedä mitä sillä tarkoittavat, paitsi onhan se aika terapeuttista, että minun ei tarvitse olla yksin kotona ja saan monen ihanan aikuisen rapsutuksia päivän aikana sekä sosiaalistun erilaisiin tilanteisiin.  Sitä paitsi saan pikkukaupungin kasvattina pienen siivun kapunikilaiskoiran, city-haukun leimaa itseeni. Kyllä ne Riihimäellä ihmettelevät, kun osaan jo stadin koirien tapoja ja slangia.  Eikä mikään voita Hesperian puiston lintujahtia tai koirakavereiden tapaamisia. Olen saanut myös hyviä ystäviä Töölöntorin torimyyjistä.

Tykkään työstäni ja istun jo aika reteesti etupenkille, kun lähdemme aamuvarhaisella töihin.

Rasmus
Henkilökunnan terapiakoira